EU:n lainsäädäntö
EU:ssa on viitisentoista direktiiviä, jotka koskevat jätteitä
ja jätehuoltoa. Perusdirektiivit eli jätedirektiivi
(91/156/ETY) ja vaarallisia
jätteitä koskeva direktiivi (67/319/ETY), sisältävät jätteitä
ja jätehuoltoa koskevat keskeiset periaatteet, velvollisuudet ja keinot.
Niitä on täsmennetty erityisdirektiiveissä, joita jatkuvasti
valmistellaan lisää. EU:n jätelainsäädännön
kolmas peruspilari on jätteiden
siirtojen valvontaa koskeva neuvoston asetus.
EU:n jätepolitiikan keskeiset periaatteet, jotka on sisällytetty
myös Suomen jätelakiin ja ympäristövahinkolakiin (737/94)
ovat seuraavat:
- Jätteen syntymistä ehkäistään ja määrää
vähennetään puhtaamman tuotantotekniikan avulla ja valmistamalla
vähemmän kuormittavia tuotteita.
- Jäte hyödynnetään ensisijaisesti aineena ja toissijaisesti
energiana.
- Jäte käsitellään yhdessä lähimmistä
asianmukaisista käsittelypaikoista.
- Jätteen käsittelyverkosto luodaan siten, ettei jätteestä
aiheudu haittaa tai vaaraa ympäristölle tai terveydelle.
- Jätehuollossa käytetään parasta taloudellisesti käyttökelpoista
tekniikkaa.
- Jätehuollon kustannusvastuu kohdistetaan jätteen haltijalle.
- Jätehuollon järjestämis- ja kustannusvastuu ulotetaan eräissä
tapauksissa koskemaan jätteen haltijan sijasta tuotteen valmistajaa,
maahantuojaa, myyjää ja jakelijaa.
- Jätteen haltijaan kohdistetaan ns. ankara vastuu silloin, kun on
kysymys jätteiden aiheuttamista vahingoista.
- Toimivaltaiset viranomaiset valvovat, että noudatetaan sekä
jätedirektiivejä että jätelakia ja ympäristövahinkolakia.
Viranomaisten on pidettävä kirjaa laitoksista ja yrityksistä,
jotka suorittavat jätteiden hyödyntämistä tai keräävät
ja kuljettavat ammattimaisesti jätteitä. Viranomaiset tekevät
kyseisiin laitoksiin säännöllisesti tarkastuksia.
